Blogi on ollut totaalisesti tauolla, samoin kuin treenit. Pitäisi vaihtaa tämän nimi jo kuulumisblogiksi...ja aika laiskaksi sellaiseksi :)
Kesä tuli, muutettiin ja rempattiin, päästiin naimisiin, pentu tuli taloon. Helppoa ei ole ollut pennun kanssa, pariin kertaan siitä jo on melkein tullut rukkaset. Nyt viimein (kohta 5kk) se alkaa haista nartulle Titon mielestä ja Tito on ihan huuli pyöreänä hämmästyksestä. Koko ajan se on ollut sitä mieltä, että Iines on ällöttävä ja erittäin epäilyttävä minimaalisen kokoinen mutta inhottavan jokapaikkaan tunkeva uros joka voisi palata sinne mistä tulikin. Meillä ollaan siis jouduttu turvautumaan 450km välimatkaan (Tito minulla töissä, Iines isännällä kotona), erotteluun koiraporteilla ja nyt viimein kun se löytyi kuonokoppaan, joka on ollut tosi hyvä. Kopan kanssa Tito murisee ja pentu väistää. Ilman koppaa pentu menee suden suuhun (uudelleen ja uudelleen ja uudelleen ja....) ja Tito on hiljaa kunnes puree.
Iines on osoittautunut paljon kivemmaksi mitä pelkäsin (:D). Se on hyvä hermoinen, ei mitenkään ylivilkas ja osaa rauhoittua. Mikään järjenjättiläinen se ei tunnu olevan ja pikkuiset vastoinkäymiset ei paljoa hetkauta. Tämä on tietty hyvä ajatellen tulevaa mahdollista metsästysuraa mutta huono juttu näissä arjen toimissa. Pikkuisen tällä hetkellä se on arka toisten koirien kanssa, mutta tätä yritetään nyt treenata ettei ongelmia myöhemmin ilmenisi. Ollaan tehty ihan yksittäisiä verijälkiä mutta muuten elämä on tavallista pennun elämää, metsässä liikkumista ja kasvamista. Hampaat tuottaa pikkuisen tällä hetkellä ongelmia. Alaleuka on kasvanut epätahtiin yläleuan kanssa ja on liian kapea. Kovasti jännitetään mahtuuko alakulmurit tulemaan vai tarvitaanko oikomista tai muita toimenpiteitä. Purenta on parantunut koko ajan joten nähtäväksi jää.